Ihastuttavat piirteesi 1/5 - Vahva hirsirunkosi
Nyt kun julkinen tunnustus kiintymyksestäni kotiamme kohtaan on saatu hoidettua pois päiväjärjestyksestä, ajattelin kertoa teille hieman tarkemmin, mikä sai alun perin meidät ihastumaan ja sitoutumaan tähän tapaukseen. Miksi juuri tämä yksilö oli se, jonka seinien sisälle uskalsimme muuttaa ja uhrata melkoisen määrän vapaa-aikaa remontointiin luottaen siihen, että jokin päivä olisit visiomme kaltainen koti vailla vertaa? Kun muistelee yli viisi vuotta taaksepäin kesään 2013, muistuu mieleen ne hyvät ominaisuudet, jotka saivat meidät kuvittelemaan tulevaisuuttamme tämän yksilön kanssa. Luvassa onkin viisiosainen paljastussarja: "Ihastuttavat piirteesi", joka valottaa syitä sille, miksi päädyimme lopulta kotimme kanssa yhteen.

1. Hirsirunkosi
Olen äärimmäisen ylpeä kotimussukkani rungosta. Se kun on ah niin jykevää 30-luvun punahonkahirttä. Ostopäätöstä tehtäessä hirsi oli kuitenkin 80-luvun tapettien, boordien ja kipsilevyn peitossa, mutta tiesimme, että pinnan alla lepää jotain ryhdikästä - ja toivottavasti hyväkuntoista sellaista. Halusimme vaihtaa kaikki eristeet talossamme hengittäviin materiaaleihin, joten purimme olemassaolevan seinärakenteen koko keskikerroksessa hirrelle. Purku-urakan tuloksena kävi ilmi, että hirsi on tervettä, mikä oli kieltämättä ison huokauksen paikka. Vanhaa tai uudempaakaan taloa ostaessa kun ei ikinä tiedä, missä kunnossa kaikki rakenteet ovat, vaikka taloon olisikin tehty kattava kuntotarkastus.

Hirren kyky sitoa ja luovuttaa kosteutta on erinomainen, mikä tekee siitä hengittävän materiaalin talon seinärakenteeksi. Kunhan talon muilla ratkaisuilla ei ole estetty kosteuden siirtymistä rakenteissa. En yhtään ihmettele tässä homeongelmien riivaamassa maassa, että julkisia rakennuksia on ryhdytty rakentamaan jälleen hirrestä aina kouluista ja päiväkodeista lähtien. Elämän alkutaipaleella jos jolloin on rakennusten tuettava ihmisten hyvinvointia sairastuttamisen sijaan. Mutta eipä mennä liian syvälle tähän näkökulmaan. Sen sijaan totean yks kantaan, että olen kiitollinen vahvasta hirsirungostasi, jota on myös kaunista katsella.
Rungostasi ylpeinä jätimme sen näytille muutamaan kotimme tilaan. On hienoa katsella ja koskettaa jotain käsin tehtyä ja muuttumatonta kaukaa vuosikymmenten takaa. Hirsi symboloi tietynlaista pysyvyyttä, jota hektisessä maailmassa välillä todella janoaa.
Hirsi on luonnollisessa asussaan ruokailuhuoneessamme, kun taas toisella puolen seinää ilme on hieman erilainen.

Olohuoneen puolelle sen sijaan halusimme tuoda hiukan draamaa käsittelemällä hirren mattamustalla Osmo Colorin Noki-sävyisellä puuvahalla.

Samalla kun kaadoimme remontin tiimellyksessä seinää keittiön ja olohuoneen väliltä, otimme hirren talteen odottamaan laajempaa jatkokäyttöä. Siitä syntyi muun muassa TV-kotelo olohuoneeseemme mieheni toimesta. Me kumpikin lähtökohtaisesti inhoamme teknisten härveleiden näkymistä (etenkin vanhassa talossa), joten johdot, digiboksit yms pysyvät siistiisti piilossa tässä seinään kiinnitetyssä TV-kotelossa. Myös itse telkkari naamioituu melko hyvin seinään, koska seinän ja TV:n sävy on lähellä toisiaan.

Tässä vielä vilaus TV-kotelon rakenteeseen. Kotelon sivujen "hirsikaistaleiden" ja tukipuiden päälle on kiinnitetty kaksi ohennettua hirttä. Koska johtoja ja digiboksia pitää päästä silloin tällöin morjestamaan, kotelon kannesta tehtiin irroitettava.

Olen vahvasti sitä mieltä, että jokainen meistä tarvitsee jykeviä runkoja ympärilleen, mutta mitä muuta...tästä lisää seuraavassa postauksessa...;)
Mikäli tämä muinainen rakennusmateriaali ja sen mahdollisuudet herättävät myös sinussa joitain tuntemuksia, kuulen niistä mielelläni.
- Ilona