• Ilona | Kotimussukka

Keittiö kotimme kuumana pisteenä


Melkoinen radiohiljaisuus on ollut blogissani viime kuun aikana. Levolle pyhitetty joulunaika yhdistettynä näihin päiviin asti kiusaaviin raskausvaivoihin ovat pitäneet mun kirjoitteluinnon aisoissa. Mutta nyt kun läppärin äärellä pystyy istumaan minuutteja kauemmin ilman että ylhäällä majaileva tyyppi ahdistaa henkeä, on aika kertoilla meidän kodin hotspostista. Täällä meno ei hyydy edes yllä mainittujen vaivojen keskellä. :D

Keittiömme on paikka, jossa päivittäinen taika tapahtuu: siellä valmistuu joka päivä perheellemme murkinaa päivien ja iltojen polttoaineeksi. Ennen siellä ilmeni suht kiireetöntä kahden aikuisen kokkausfiilistelyä kera höyryjen yllä kaikuvan musan, mutta nykyään se todellakin toimii kotimme kuumana pisteenä, josta on syytä tulla ruokaa ulos kotipäivinä tasan klo 11 ja iltaisin klo 17.

Mikäli linjasto ei tuota odotetulla rytmillä, meillä on erittäin närkästynyt napero keskuudessamme. Tyttäremme verenpaine kun kohoaa lähinnä kahdesta asiasta: ruoan tai unen puutteesta. Tullut siis isäänsä. ;)


Köökkimme on nyt palvellut meitä sellaisenaan lähes viiden vuoden ajan ja sen visuaalinen ilme muuttuu pikku yksityiskohtien osalta aaltomaisella liikkeellä, mutta aikoinaan suunnitellut tilan peruspalikat ovat osoittautuneet toimiviksi.


Tässä keittiömme alkuperäisasussaan kesällä 2013

Keittiö ennen remonttia kesällä 2013. // Kitchen before renovation in summer 2013.

Pihalta puskeva vehreys on kuvassa ihana ja tila sinällään toimiva, mutta halusimme tiettyjä isoja muutoksia tilaan pintojen päivityksen lisäksi. Kaikkiallahan kodissamme vaihdettiin eristeet, tehtiin uudet sähkövedot ja asennettiin lattialaudat sekä uusi katto. Mutta näiden lisäksi tietyt asiat tilassa saivat luvan muuttua. Useiden mieheni kanssa pidettyjen ideointiriihien jälkeen muutamat alla olevat asiat rakensivat pohjan suunnittelulle.


Keittiömme remontin suunnittelussa oli seuraavat lähtötekijät vuonna 2014:

  1. Keittiöstä puhkaistaan kulku olohuoneeseen sen valon lisäämiseksi ja kulun helpottamiseksi, joten kaapistot tulisi siirtää takaseinälle

  2. Meille ei tule yläkaappeja ollenkaan, vaan sen sijaan avohyllyt ja muuta mahdollista rekvisiittaa. Itse en kiinteistä ylähyllyistä (ehkäpä pituuteni vuoksi :D) perusta ja ne olisivat tukkineet kulmaikkunasta tulevan valon melko tehokkaasti

  3. Vanha liesi on ja pysyy paikallaan - siitä siis pitäisimme näpit irti. Tämä päätös vei toki paljon potentiaalista säilytystilaa keittiöstä, mutta periaate on periaate ;)

  4. Emme halunneet huuvaa seinälle oikeastaan samasta syystä kuin yläkaappejakaan - valon kulun optimoimiseksi

  5. Halusimme vetimettömän keittiön kaapiston

  6. Kaikki kodinkoneet tulisivat olemaan integroituja

  7. Työtasoksi haaveiltiin vaaleaa paksua puuta

  8. Ruokapöytä sijoitettaisiin erilliseen ruokailuhuoneeseen


Nämä tekijät siis ohjasivat keittiön rakentumista ja sijoittelua. Lopputulos on ollut nyt lähes 5 vuotta käytössä ja toimii edelleen. Kerrankin ajaton ratkaisu meille kahdelle vaihtelunhaluiselle hätähousulle. :D


Tässä vielä yllä luetellut ja toteutuneet keittiöperiaatteemme kera kuvin:


1. Keittiöstä kulku olohuoneeseen


Suunnittelun ja keittiön purkutöiden jälkeen puhkaistiin kulkuaukko olohuoneeseen. Seinä kun ei ollut kantava ja olohuone tosin vallan pimeä, niin tällä tavalla saimme mukavasti valonsäteitä tähän tilaan. Lisäksi olohuoneeseen puhkaistiin uusi ulko-ovi käynnillä suoraan puutarhaan.


Olohuoneen ja keittiön välille puhkaistiin kulkuaukko. Lisäksi olohuoneen ulkoseinään lisättiin ulko-ovi puutarhaan johtavalla käynnillä. // We teared down the walll from kitchen to living room so that we would have a passage from kitchen to living room + more light.

Tässä kulkuaukko nykyisellään olohuoneesta keittiöön kuvattuna. Kahden tilan väliin jäi pieni kynnys, joka ei meidän arjen menoa haittaa, mutta eräs ystävä kyllä lyö siihen joka kerta meillä vieraillessaan varpaansa. :D


Keittiö nykytilassaan olohuoneesta kuvattuna. // Kitchen in its current look pictured from our living room.


2. Njet njet yläkaapeille


Avohyllyt keittiöön päätettiin rakentaa itse. Alkuun tosin ne olivat vaalean saarnitason ylijäämäpaloista väkästellyt versiot, mutta kuukauden verran niitä katsottuamme totesimme, että kaipaamme jotain iskevämpää. Sitten syntyi jo aiemmin esitellyt DIY-rautahyllyköt.


Keittiössämme ei kiinteitä yläkaappeja löydy. Sen sijaan itse tehty rautahyllykkö. // We don`t have upper cabinets in our kitchen - instead we have these diy kitchen shelves made out of iron.

3. Vanhaa liettä ei hävitetä


Keittiössä sijaitsevan vanhan alkuperäisen teräksenvärisen ja jo aiemmin esitellyn E&J Leinon lieden halusimme ehdottomasti säilyttää. Tämä tosin rajoitti tilasuunnittelua melkoisesti, mutta ihmisellä pitää olla periaatteita ja niissä pysytään vaikka kuinka välillä kirpaisisi.


Kuva käytävästä keittiöön, jossa heti vastassa vanha liesi sekä jääkaappi-/uuni -yhdistelmä. // Our old stove is greeting people coming in to our kitchen from our corridor.

Liettä ei ole ihan hirveästi käytetty, mutta sen nostalgia-arvo, kauneus sekä potentiaalinen lämmöntuottokyky esimerkiksi sähkökatkoksen aikaan luo jo tarpeeksi perusteita sen pitämiselle tuossa - nyt ja jatkossa.


4. Ei huuvaa keittiön seinälle, vaan sen sijaan lieteen integroitu tuuletin - ikkunan eteen


Tosin emme halunneet seinälle huuvaa tukkimaan ikkunanäkymää, vaan sen sijaan sijoitimme lieden ikkunan eteen kera lieteen sisäänrakennetun "huuvan". Soppeliksi malliksi valikoitui sukulaisen myötä Saksasta sopuhintaan löydetty Bora Basic -liesi, jossa siis induktioliesi on yhdistetty sisäänrakennettuun liesituulettimeen. Mallia myydään kyllä Suomessakin (mm. Savon kautta), mutta tuolta Bratwurstien kotomaasta tämä versio löytyi huokeampaan hintaan, mistä mun sisäinen tarjoushaukka kovin innostui. Liesi-tuuletin -kombon ansiosta ei siis ole tarvetta erilliselle lieden yläpuoliselle elimelle, vaan tällä systeemillä hoidetaan kokkailu ja höyryjen karkotus.


Bora Basic - induktioliesi ja integroitu tuuletin yhdessä. // Bora Basic - Combined cooktop and extractor system.

Tässä vielä kyseinen liesi & huuva kauempaa työtasolla majailemassa, ikkunan eteen sijoitettuna. Työtaso tehtiin tuohon korkeuteen, jotta ikkunan saisi yhä auki sekä esim. tarvittavat pesutoimenpiteet tehtyä. Olemme kyllä olleet todella tyytyväisiä tuohon hököttimeen ja hetken kirpaisu hinnan suhteen vuosia sitten on kyllä maksanut itsensä takaisin käyttömukavuuden osalta.



5. Vetimetön keittiön kaapisto


Kvikin Mano-kaapisto (kiiltävä valkoinen) oli osoittautunut hyväksi vaihtoehdoksi jo mieheni aiemmassa kodissa Lapinniemessä. Olimme kummatkin noihin laatikostoihin siellä tykästyneet ja totesimme, että ne olisivat tarpeeksi eleettömät ja ajattomat meille myös tähän kotiin. Kaappeihin olisi helppo yhdistellä eri tyylejä/tasoja ja iso plussa kokkaillessa on se, että kaapit on todella helppo pitää puhtaana.


Kvik Mano kiiltävän valkoinen keittiön kaapisto yhdistettynä saarnitasoon. // Kvik Mano Gloss cabinets combined with wooden ash workstop and black wall.


6. Integroidut kodinkoneet


Haimme eleettömyyttä keittiön ja myös kodinkoneiden osalta, joten alusta asti oli selvää, että kodinkoneiden tulisi olla integroituja. Tähän kuvaan mahtuu tekniikan osalta lieteen integroitu liesituuletin sekä astianpesukone altaan alapuolella.


Keittiön laatikostot ovat Kvikin Mano Gloss -sarjaa ja niiden taakse kätkeytyy suurin osa keittiön tekniikasta. // Our Kvik Mano Gloss kitchen cabinets cover most of the kitchen appliances.

Jääkaappi & uuni löytyvät sitten tätä laatikostoriviä vastapäätä. Jääkaappi on kokopitkä Electroluxin tekele ja verhoiltu Kvikin Mano-kaapeilla. Uuniksi valittiin Gorenjelta kaappeihin hyvin mätsäävä versio, jossa ei ole ollut mitään häikkää ainakaan tähän päivään mennessä. Mikro löytyy sitten uunin yläpuolella olevan kaapinoven takaa.


Electroluxin jääkaappi kätkeytyy Kvikin Mano-kaappien taakse ja Gorenjen uuni erottuu mukavan vähän kokonaisuudesta. // Kvik Mano cabinets cover Electrolux refrigerator and Gorenje oven doesn`t pop up too much from the crowd.

Pakastinta emme sijoittaneet keittiöön ollenkaan, vaan se löytyy kahtena eri versiona meiltä keittiön ulkopuolelta: minipakastin sijaitsee keittiön viereisessä "kylmäkaapissa" (eli pienessä kaapissa, joka yhteydessä ulkoilmaan) ja arkkupakastin röhnöttää kellarissa. Toiminut tällä kombolla meillä tosi hyvin, ei valittamista. Ja itse keittiöön olisi ollut liian haastavaa löytää tilaa pakastimelle.


7. Keittiön työtaso vaaleaa puuta - tarkemmin Saarnia


Tämä on ollut ehdottomasti kaksijakoisin päätös keittiön suhteen. Valitsimme keittiön tasoiksi vaalean saarnipuun Kvikiltä keittiön kaapistojen lisäksi. Kuusi senttiä (6 cm) paksu taso on sävytetty valkokuultavalla työtasolle tarkoitetulla puuöljyllä. Tasoa tuleekin säännöllisesti hoitaa kyseisellä öljyllä, jotta sen käyttöikä olisi mahdollisimman pitkä ja ulkonäkö pysyisi hyvänä.


Saarnitaso tilattiin Kvikiltä ja sen salvos on erityisen kaunista katseltavaa. // We ordered the wooden ash worktop from Kvik and this corner of the worktop is really nice for the eyes.

Taso on kaunis ja erityisesti olohuoneesta näkyvä "salvos"kohta, mutta rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että eihän puu - etenkään vaalea sellainen - ole optimaalinen valinta keittiöön helppouden ja puhtaanapidon näkökulmasta. Mutta onneksi meidän taloudessa sattuu asumaan käsistään kätevä "talonmies", joka pitää huolen siitä, että taso on tikissä ja pahimmat roiskeet tai kulumat saadaan peittoon joko hiomalla, pintakäsittelyllä tai näiden yhdistelmällä. Jos asuisin vain itsekseni ilman tällaista talonsisäistä huoltotakuuta, olisi valintani esim. kivitaso. Jep.



8. Ruokapöydän paikka on ruokailuhuone


Koska keittiöstä ei yksinkertaisesti löytynyt tarpeeksi tilaa erilliselle pöydälle yo. muutosten vuoksi, päätimme, että ruokapöydän paikka on sitten erillisessä ruokailuhuoneessa. Tämä onkin ollut parin metrin tarjoamisten roudaustyöstä huolimatta enemmän kuin hyvä ratkaisu: pääkatumme vilinää on ihana ihastella ruokailu-/kahvihetkien lomassa.


Jos vielä hetkeksi takaisin itse keittiöön, niin vielä sieltä löytyy hieman pimpattavaa. Keittiöstä uupuu edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen täydellinen matto eivätkä keittiömme valaisimet ole ikinä minuun kolahtaneet - ne ovat täysin mieheni painostuksen tulosta eräältä Viron reissulta. Olenkin haaveillut eleettömistä ja klassisista valaisimista, mutta meillä tiettyjen sisustusmuutosten tekeminen saattaa olla aikuisten oikeasti vuosien lobbaustyön takana. Santulla kun todella on esteetikkona painava sana sanottavanaan joka tilaan. Hieno juttu joo, mutta joskus voisi vaan antaa vaimokkeen hoitaa...tietänette, mitä tarkoitan. ;)


Voisin jatkossa kertoilla hieman tarkemmin keittiömme eri osasista - tämä oli tämmöinen alkuraapaisu kyseiseen tilaan. Mutta paljon on siis erilaisia päätöksiä tilan sommittelun yhteydessä tehty. Mikä kuitenkin yllättävintä, emme ole joutuneet niitä juurikaan katumaan.


Toivottelenkin ihania ja maistuvia kokkaushetkiä omiin köökkeihinne!


<3: Ilona

©2018 by Ilona | Kotimussukka

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now