top of page

Kotimme säilytysihme - Kiinteä penkki ruokailuhuoneessamme


Kun teimme aikoinaan keittiöremontin yhteydessä päätöksen pyhittää ruokailulle oman huoneen, antoi tämä kivasti vapaita käsiä ruokailuhuoneen suunnitteluun. Liian vapaat kädet tarkoittavat tosin joskus myös päättämättömyyttä, joten mm. itse tehdyn pöytäryhmän tekemisen jälkeen kuitenkin totesimme, että ruokapöydän ja tilan kulmaikkunan yhteyteen paras vaihtoehto olisi oikein kunnon vanhanajan tuvanpenkki.


Kulmaikkunan ympärille sijoittuva kiinteä penkki tarjoaisi nimittäin mukavasti istumatilaa pöydän ympärille, sieltä näkisi kotikatumme vilinää, mutta myös samalla saisimme lisää säilytystilaa kotiin - sitä kun ei tunnu olevan ikinä liikaa. Samaan syssyyn päätimme paneloida ruokailuhuoneen kaksi "penkki"seinää ja verhoilimme penkin samasta materiaalista, jotta se naamioituisi kivasti tilaan.

Siispä tuumasta toimeen. Minä ideoinnin ja mieheni jälleen tekemisen muodossa.


Tässä penkin työvaiheet ensimmäisestä viimeiseen:

  1. Seinät paneloitiin ensimmäisenä vanhaa aikaa huokuvalla helmipaneelilla

  2. Tämän jälkeen penkille rakennettiin ikkunoiden ympärille muodostuva kehikko kertopuusta. Pattereiden eteen tuli luonnollisesti jättää tarpeeksi tilaa lämmönkierron ja turvallisuuden näkökulmasta, joten tukipuut ovat hieman niistä irrallaan

  3. Lattiaa vasten tulevat kertopuut kiinnitettiin lattiaan kulmaraudoilla

  4. Penkin kansi tehtiin paksusta mäntyliimapuulevystä

  5. Penkin säilytystilan kätkevät "ovet" (4 kpl) väkästeltiin seinän kanssa mätsäävästä helmipaneelista

  6. Puinen kokonaisuus maalattiin valkoiseksi. Samaan maalausurakkaan kuului osin itse väkästelty ruokapöytä: löysimme vanhan ruokapöydän jalan Sastamalaisesta kirpputorista ja teimme siihen itse eri levyisistä raakapuista kannen

  7. Somistus (kuten sopivien patjojen leikkauttaminen ja päällisten teettäminen) hoidettiin kohdilleen



Penkki nykyään


Ja tältä tosin ruokailuhuoneen kulmaikkunan ympärille sijoittuva penkkiväkäelmä näyttää nykyään.


ruokapöydän penkki ja helmipaneeli seinässä
Penkki ja seinä on paneloitu helmipaneelilla, joka on maalattu valkoiseksi. // The bench and the wall are made of pearl panel that was painted white.

Penkissä on yhteensä 4 nousevaa ovea, joten kamaa saa puskea penkin alle useista eri kohdista. :)


kiinteä penkki kodin säilytysidea
Penkki kätkee alleen mukavasti säilytystilaa mm. isoja ja harvoin käytettäviä kodinkoneita ja pakasterasioita varten. // The corner bench hides in itself a lot of useful storage space.

Penkkirivin alle kätkeytyy siis hyödyllistä säilytystilaa "nosto-ovien" taakse. Luukun alta paljastuva makkarakone odottaa vielä korkkaamistaan...


Säilytystilaa kotiin penkin alle
Kiinteä penkki säilytystilalla. // Corner bench with storage space.

Tässä hieman lintuperspektiiviä penkkirivistöön, johon siis teetimme patjat ja päälliset, sillä oikean kokoisia ei löytynyt (täysin ymmärrettävästi) sitten millään.


ruokailuhuoneen DIY kulmapenkki puuta
Kiinteä kulmapenkki osana ruokailuhuonetta. // Dining room table with corner bench seat.

Penkillä löhöilevät tyynyt on löydetty aikoinaan mistä milloinkin - osa Jotexilta, osa Jyskistä (suosittelen lämpimästi koristetyynylöytöihin) ja kirppareilta.



Näin upeista upeimmalle lajille - naisille - pyhitetyn päivän kunniaksi nyt parhaillaan napostelenkin Marianneja, sumpittelen ja rötvään tällä pitkällä penkkirivistöllä. Samalla meditoin kajareista pauhaavan musan voimalla keräten varmuutta tulevaan synnytykseen, jonka pitäisi tapahtua lääkärin ennusteen mukaan huomenna.



Lopulta sen, milloin saamme uuden elämän luoksemme - päättää meitä kaikkia isompi voima - ei laskettu aika saati minä synnytystä edistävien hokkuspokkuskonstieni avulla. Muun muassa sen nyt meditoidessa vihdoin hyväksyin. Hiljentymisessä on voimaa. ;)


Mutta nyt jälleen kerran: Jos ei nyt kuitenkaan korkkareita kattoon, niin ainakin jalat ylös ja jotain maukasta kohti ääntä kaikkien maailman naisten kunniaksi!


<3: Ilona

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page