Tämän pupun tarina
Tämä kirjoitus ei kerro poikkeuksellisesti kotimme sisustus- tai remontointiratkaisuista, vaan näiden seinien sisällä käydystä eksistentiaalisesta pohdiskelusta. Diipimpää settiä siis luvassa tämmöisen puolivuotisen bloggailutauon jälkeen, sillä nyt vaan yksinkertaisesti on jotain keittiömme tuunausta painavampaa sanottavaa. ;)
Kuluneen puolen vuoden ajan mielen sekä ajan on täyttänyt uuden elämän ihmettely. Mitä kaikkea maaliskuussa syntynyt rakas pikku äijämme on tuonutkaan mukanaan; ääretöntä kiitollisuutta ja ilonhetkiä, kaksivuotiaamme kasvamista uhmakkaasta touhutypystä huolehtivaiseksi isosiskoksi, perhedynamiikan ja yhteenkuuluvuudentunteen vahvistumista sekä yhä suurempaa arvostusta miestäni, omaa itseäni sekä ylipäätään kaikkia vanhempia kohtaan. Yhtä lailla näihin aikoihin on mahtunut melkoista unettomuuskamppailua (sekä päivin että öin) ja siitä johtuvaa lyhytpinnaisuutta, epämääräisten oireiden syy-seuraussuhteen pohtimista, riittämättömyyden tunteita pienen tyttömme tarpeita kohtaan sekä ihan jopa hengenvaarallisia tilanteita, joista ehkä myöhemmin lisää.
Mutta kaikessa häröydessään, ihanuudessaan ja raskaudessaan nämä kuukaudet ovat ennen kaikkea tehneet meistä ainutlaatuisen ydintiimin, nelihenkisen perheen, jollaisesta muutamia vuosia sitten vain etäisesti unelmoin. Lapsen saaminen kun ei todella ole itsestäänselvyys - eikä se ole ollut meillekään, kummankaan lapsemme kohdalla.
Kuvassa oleva pupu ja sen tarina on jyskyttänyt takaraivossani aina viime vuoden alkupuolelta lähtien. Tyttäreni kantoi nimittäin tuolloin pitkäkorvan meille hedelmöitysklinikalta nimeltä Ovumia - samaisesta paikasta, jossa hän oli lähes kaksi vuotta sitten saanut alkunsa. Hänen runnoessaan pupua emännän ottein muiden pehmojen viereen jonkinlainen ympyrä sulkeutui ja vuosien jännitys laukesi. Tihertäessäni kyyneleitä mietin, kuinka äärettömän kiitollinen olen hänestä, upeasta hoitohenkilökunnasta ja nykylääketieteen ihmeistä. Samalla mietin, kuinka monta pariskuntaa jää ikuisesti ilman tätä elämän suurinta lahjaa. Tunsimme mieheni kanssa kummatkin jopa ahneutta siitä, että olimme juuri puhumassa uusien hedelmöityshoitojen aloittamisesta. Yhden lisäksi nimittäin toivoimme toista. Tällä kertaa tosin en joutuisi käymään läpi koko koeputkihedelmöitykseen (IVF-hoitoihin) liittyviä erinäisiä vaiheita, sillä meillä odotti pakkasessa hyvälaatuisia alkioita peruja tyttäreemme liittyvistä hedelmöityshoidoista. Sisälleni siis ”istutettaisiin” pakastettu alkio, joka on käytännössä saanut alkunsa samaan aikaan kuin tyttäremmekin paria vuotta aiemmin. Hän vain tulisi maailmaan hiukan myöhemmin. Scifin kuuloista touhua eikös? Mutta täyttä totta yllättävän monille nykyään.
Miten sitten jouduimme alun perin hoitoihin? Syy lapsettomuuteen löytyi minusta useiden tuloksettomien gynekologikäyntien jälkeen. Yksi gynekologi esimerkiksi naurahti minulle nähdessäni alakertani tilanteen ja sanoi, että kohdun limakalvoni paksuus näyttää suorastaan surkealta. Hän kuitenkin määräisi minulle ihmenappeja, joiden avulla olisin kuulemma raskaana samaisen vuoden Vappuun mennessä (tämä kommentti lohkaistiin 2015 talvella). No vetelin napit eikä raskautumista kuulunut. Minulla todettiin lopulta 2016 alkukeväästä juurikin tuolla Ovumiassa Munasarjojen monirakkulaoireyhtymä (PCOS), joka esti luonnollisen ovulaation. Pakko kyllä huomauttaa niille, jotka yo. linkkiä klikkaavat, että oireyhtymään liittyvää liikakarvoitusta en kyllä tunnusta omaavani. ;D Onni onnettomuudessa löysimme siis lopulta syyn lapsettomuudelle, mutta tärkein oppi tässä itselleni oli se, että terveyteen liittyvissä asioissa kannattaa kääntyä heti mahdollisimman kehuttujen spesialistien puolelle eikä yrittää vuosia ja ihmetellä, miksi mitään ei tapahdu. Oikea diagnoosi kun säästää mieltä sekä parantaa mahdollisten hoitojen onnistumisprosenttia hurjasti. Voin kertoa jäljempänä itse hoitoprosessista, sen hetkisestä elämänvaiheestamme ja hoitoihin liittyvistä kokemuksista enemmän, mutta se vaatii ihan oman lukunsa - tai useamman sellaisen. Olipa lapsettomuuden syy sitten mikä tahansa, niin:
Lapsettomuuteen liittyy monien kohdalla vuosien epätietoisuus, toivo ja välillä melkoinen epätoivo. Ja kaikki tämä mieltä sekä parisuhdetta koetteleva elämänkokoinen kamppailu käydään läpi arjen pyörityksessä. Työkiireet, eteen tulevat ilot ja surut, vapaa-ajanvietto, elämän moninaiset sosiaaliset tilanteet sekä velvollisuudet kohdataan tämän ison peikon kanssa. Lapsettomuus ei ole asia, jonka vuoksi muu maailma pysähtyy. Päinvastoin. Sen sijaan ympäristö monesti vauhdittaa epätoivoa.
Tietämättömien kyselyt perheenlisäyksestä, verkostoissa näkyvät vauvauutiset ja kirsikkana kakun päällä nykyään mediassa jylläävä ”Syntyvyys nousuun” -keskustelu on omiaan kasvattamaan sisällä kasvavaa möykkyä. Tähän sopii osin erään kuuluisan ajattelijan lause: ”--anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät.(Luukas 23:34)”
Niinpä, miten ihmiset tietäisivätkään, sillä monesti lapsettomuus on sitä läpikäyville niin iso ja kipeä asia, josta on äärimmäisen vaikea puhua. Tämän vuoksi isoin osa kyselijöistäkään ei todellakaan osaa ajatella asiaa tältä kannalta. Plus vanhemman ikäpolven edustajat ovat monesti tottuneet aikaan, jolloin niitä lapsia vaan putkahteli maailmaan eri onnistumisprosentilla tai ongelmista hedelmällisyydessä yksinkertaisesti vaiettiin. Itse en ole ikinä vauvakyselyistä mieltäni pahoittanut, mutta tiedän, että joillekin jatkuvat tiedustelut vääntävät puukkoa kipeästi haavassa. Tekisikin mieli ottaa ison iso aikalisä arjen pyörteistä niiden puolesta, jotka haluavat lapsia, mutta eivät niitä syystä tai toisesta saa. Arjen pysäyttäminen ei liene mahdollista, mutta se sen sijaan on, että kerron näin avoimesti meidän tarinan ja toivottavasti luon toivoa niille, jotka lapsettomuuden kanssa parhaillaan kamppailevat.
Ainakin omien sekä mun tuttujen ja tutuntuttujen kuulumisten perusteella TOP-4 syyt tahattomalle lapsettomuudelle ovat:
Ei ole osunut kohdalle sopivaa kumppania
On yritetty, mutta ei vaan jostain syystä nappaa
On yritetty, nappasi, mutta tullut keskenmeno tai useita
Ollaan parhaillaan hedelmöityshoidoissa
Näistä itse olen käynyt läpi kohdat 2-4. Yritimme lasta useamman vuoden ajan, menimme lopulta hedelmöityshoitoihin ja alussa mainitsemani haaveen toisesta lapsesta romutti onnistuneen "alkion kiinnittymisen" eli raskautumisen jälkeen keskenmeno. Kaikki lapsettomuuteen liittyvät syyt ovat melkoista mindfuckia (anteeksi kielenkäyttöni) ja voivat muuttaa ihmisen persoonaa - sekä hedelmöityshoidoissa konkreettisesti kroppaa - melkoisesti. Ihan yhtenä mieltä sekoittavana esimerkkinä käy esimerkiksi meidän halu myydä kotimme viime vuonna. Taaperoarjen, muuttuneiden työkuvioiden ja kotiimme liittyvien ylläpitohommien lisäksi myyntimietteemme sinetöi se, kun keskenmenoni vuoksi ajattelimme, että emme tarvitse näin isoa taloa meille kolmelle. Äkkipikaisina tyyppeinä talo sitten todella laitettiin kaupan, josta blogini avaustekstissänikin kertoilin. Uusi istutusyritys johti kuitenkin uuteen raskauteen ja mahan kasvaessa päätimmekin jäädä asuttamaan kotiamme sillä ajatuksella, että tällä kertaa seinät saisivatkin ehkä täytettä.
Keskustelu Suomen kurjista syntyvyysluvuista sekä siihen liittyvistä syistä tuntuu olevan silmilläni sekä mielessäni jatkuvasti. Samalla ihmettelen miksi niin vähän puhutaan siitä, että lapsettomuus on melko todennäköisesti myös tahatonta. Voi kunpa tietäisitte esimerkiksi kuinka monesta keskenmenosta olen vaikka viimeisen vuoden aikana saanut tietää ja kuinka lamauttavalta se voi kaikille osallisille tuntua. Tahaton lapsettomuus ja sen eri syyt eivät ole olleet ainakaan liikaa tapetilla, kunnes viime lauantaina - Heureka! - silmiini osui Aamulehdessä kirjoitus naisten sairauksista lapsettomuuden taustalla. Kirjoittaja oli Gynekologisen potilasjärjestön Korento ry:n toiminnanjohtaja. Järkytyin todella gynekologisten oireyhtymien/sairauksien (mm. juuri omaavani PCOS) määrästä Suomessa - kuunnelkaas tätä:
PCOS eli munasarjojen monirakkulaoireyhtymä sekä endometrioosi ovat yleisimmät naisesta johtuvat lapsettomuuden syyt. Molempia näistä sairastaa 10–15 prosenttia hedelmällisessä iässä olevista naisista eli yhteensä reilu 400 000 naista. Heistä yli puolet joutuu kohtaamaan lapsettomuuden, mikä tarkoittaa Tampereen väkiluvun verran hedelmällisessä iässä olevia naisia.
(Laino-Tabell, Aamulehti 5.10.2019).
Tämä tieto oli itselleni viimeinen niitti pohtiessani sitä, kirjoitanko julkisesti kokemuksistamme vai en. Muistan kun itse etsin hoitojen kynnyksellä netistä kokemuksia IVF-hoidoista, kirjoituksia löytyi keskusteluryhmistä (täysin ymmärrettävästi) nimimerkkien tai nimettomien blogien takaa, mutta ainakin minulla on vaikeuksia samaistua täysillä tarinoihin, joiden kirjoittajaa ei paljasteta. Jos siis jokin teistä verkostoissani saa potkua esim. lapsettomuuden syiden selvittämiseen tai ylipäätään tietoa, että ette todella ole tilanteenne kanssa yksin, on päätös "julkaise"-painikkeen painamisesta ollut sen arvoista. Ja itse asiassa tämän postauksen tekeminen on osoittautunut myös itselle mitä parhaaksi tavaksi käsitellä mennyttä ja päästää irti vielä jollain tasolla läsnä olleesta lapsettomuuden sekä menettämisen pelosta! Pikkumiehemme nukkuessa päiväunia (hän on alkanut harjoittaa puolen vuoden jälkeen tällaista taitoa :D) olen kuunnellut sitä samaa voimamusaa, jota hoitojen alkaessa kuuntelin ja matkustanut ajassa taaksepäin mieltäni samalla puhdistaen.
Nyt kun tuntuu, että elämä on antanut enemmän kuin on uskaltanut unelmoida, tiimi on niin sanotusti kasassa ja lapsen hankintaan liittyvä "projektivaihe" on takana, näkee kaiken taas jotenkin kirkkaammin. Samalla olen ajatellut todella paljon niitä, joilla lapsettomuus on läsnä ja peikkona takaraivossa vaikuttaen tietoisesti tai tiedostomatta heidän elämäänsä ihan joka tasolla. Haluisinkin sanoa, että ikinä ei voi tietää millaisia tarinoita ihmisten käytöksen taakse piiloutuu, joten yritetään ymmärtää esim. ihmeen sulkeutuneelta vaikuttavaa tuttavaa ja kohdella häntä nätisti- tilastojen valossa ei ole nimittäin hirveän epätodennäköistä, että hän kamppailee esimerkiksi juurikin lapsettomuuden kanssa.
Ja teille, joilla tilanne on niin sanotusti päällä: Ihan hirveästi voimia ja uskoa siihen, että elämä lopulta kantaa!
<3: Ilona