Tahdon - enemmän kuin ikinä.
Päivitetty: 30. lokak. 2018
Elämä on päätöksiä. Sen huomaa erityisesti silloin, kun luopumisen sijaan päätätkin jäädä ja nähdä vaivaa yhteisen tulevaisuutenne eteen. Kun haluat hoivata sitä, mikä huolenpitoa vaatii ja hyväksyä sen, mitä et muuttaa voi. Kun näet, että hyvää on enemmän kuin pahaa ja mahdollisuuksia enemmän kuin sulkeutuneita ovia.
Tällaisen päätöksen tekeminen ei tapahdu yhdessä tai kahdessa yössä - tai fiilispohjalta (niin kuin minun tekemiset yleensä ;)). Se vaatii analyyttista pohdintaa, mieltymysten ja tarpeiden tunnistamista, tahtoa ja ennen kaikkea rohkeutta yrittää uudelleen. Helpompi olisi lähteä silloin, kun kyllästyttää - kun ei näe enää sitä, mihin alun perin toisessa ihastui.
Mutta ehkäpä vika ei olekaan siinä toisessa, vaan henkilössä, joka peilistä katsoo? Ehkäpä tahto luovuttaa johtuu omasta ratkaisukyvyttömyydestä, kyllästymisestä tai ihan vaan hölmöydestä. Jospa toisen puutteet ovatkin juuri niitä asioita, joita alun perin ihaili. Tai ehkä elämänvirta ja muuttunut sinä vain on ajanut teitä kauemmas toisistanne. Mutta ehkäpä välimatka on kurottavissa.
Oli miten oli - päätös on nyt tehty. Tahdon pysyä yhdessä. Tahdon saattaa yhteiselomme ansaitsemaansa kukoistukseen, välittää sinusta ja luvata katsoa läpi sormien niitä asioita sinussa, joita et voi muuttaa. Tahdon vanheta kanssasi ja jakaa elämän kauneudet sekä sen rumankin - sitähän se yhdessäolo tarkoittaa.
Ei siis enää mietteitä siitä, että ylläpitosi on ajoittain vaivalloista ja hintavaa, etkä ole arjen helppouden kannalta parhaalla tavalla suunniteltu yksilö. Sen sijaan mietteitä siitä, kuinka paljon hyvää olet meille antanut ja kuinka tarjoat poikkeuksellisen kauniit puitteet sille tärkeimmälle - elämiseen.
Arvostelun sijaan arvostamista. Karkaamisen sijaan pysyvyyttä. Laiminlyönnin sijaan huolenpitoa. Sitä tahdomme.
Siksipä koti rakas - emme sinua hylkää.
Tämä vuodatus pohjautuu alkukeväällä 2018 heränneeseen haluun yksinkertaistaa elämää. Lähes neljän vuoden remontoinnin jälkeen olisimme vain halunneet nauttia yhteisestä vapaa-ajasta taaperomme kanssa ja olla. Sen sijaan arki täyttyi päivähoidon ja työelämän yhdistämisestä sekä talon isännän alanvaihdosta iltatöineen. Kirsikkana kakun päällä talomme vaati remontista huolimatta jatkuvaa ylläpitoa pienten korjausten ja huoltojen merkeissä. Plus aiheutti harmitusta arkeen muutamien toimimattomien ratkaisujen kautta. Tämä tilanne johti pitkien pohdintojen jälkeen siihen, että koti laitettiin myyntiin. Tähtäimenä oli puolta pienemmät ja toimivammat neliöt sekä yhtiömuotoinen asuminen ilman suurempia huolia ylläpidosta.
Kuitenkin pitkä kuuma kesä 2018 näytti meille parastaan; oma vehreä piha, yöt talon viileässä kellarikerroksessa, upea asuinympäristö järven & metsän äärellä ja yksinkertaisesti ne useat talomme puoleensavetävät piirteet vavisuttivat päätöstämme luopua tästä kaikesta. Viimeinen niitti pysymisen puolesta oli tieto siitä, että ensi vuonna meitä olisi kolmen sijaan neljä. Istumassa (tai siis yksi todennäköisesti sylissä) tällä hetki ennen talvea kuvatulla grillialueellamme Tampereen Petsamossa. Jatkossa jokaiselle näistä istuimista löytyisi peppu päälle ja kotimme saisi tarjota suojan uudelle elämälle. Kaikkea mainittua vasten tuntui lopulta hullulta lähteä pois kodistamme.
Tämä tunteiden vuoristorata oli tarpeen, jotta opimme välittämään enemmän ja näkemään tuorein silmin kaiken sen hyvän, mitä olimme vuosia meille rakentaneet. Samalla saimme uutta virtaa laittaa viimein kuntoon ne kotimme häiritsevät epäkohdat, joita ei vain remontointiväsymyksen sekä vauvamme syntymän vuoksi oltu jaksettu hoitaa loppuun asti. Ajatus luopumisesta synnyttikin uuden kipinän ja syvemmän kiintymyksen kotiamme kohtaan. Itse rakkaus ei ollut mihinkään kadonnut ja se lopulta pulpahti uudella intensiteetillä pintaan tämän prosessin myötä.
Se on upea fiilis, kun löytää kadoksissa olleet vaaleanpunaiset lasinsa - ne päässä nimittäin elämä on asteen kauniimpaa. Tervetuloa seuraamaan yhteiseloani rakkaan kotimussukkani kanssa!
<3: Ilona