top of page

Tyllerömme valtakunta aka lastenhuone


Äitisylomani ensimmäinen viikko hurahti vauhdilla vaikka olin etukäteen ajatellut, että silloin minulla olisi aikaa kertoilla pikkuneitimme lempipaikasta kodissamme. Mutta ensimmäisen viikon ansiosta "must do" -listani on nyt mukavan lyhyt, joten voin suunnata toisena mammisviikkona luovuuttani tähän vallan mukavaan touhuun; kotimussukastamme kertomiseen. :)


Tyllerömme valtakunta sijaitsee kotimme yläkerrassa vessan, vierashuoneen ja makuuhuoneemme lisäksi. Meille oli kotimme hankkimisesta asti selvää, että mikäli meille joskus siunaantuisi jälkikasvua, tähän tilaan tulisi hänen oma pyhättönsä. Alla slideshow tilan eri vaiheista ja vilaus täysin alkuperäiseen ulkoasuun löytyy mm. tästä yläkerran esittelyvideosta.



Ja nykyään näkymä huoneeseen mentäessä on tällainen.


Lastenhuoneen sisustuksen punaisena lankana kukkatapetti ja IKEAn Leran rottinkivalaisin
Lastenhuoneessa on ikuinen kukkaloisto Sandbergin Flora-tapetin ansiosta. Katossa killuu iso IKEAn Leran rottinkivalaisin. // There`s eternal summer in our children room thanks to the Sandberg Flora wallpaper. IKEA`s Leran rattan lighting fits the space nicely.

Huone toimi ensimmäiset vuodet vierashuoneenamme, mutta helmikuusta 2017 lähtien sitä on sisustettu pikkuneidillemme. Tosin ensimmäiset puoli vuotta hän nukkui vierelläni samassa huoneessa ja omassa huoneessa käytiin lähinnä vain kääntymässä. Nykyään tämä huone on kuitenkin tyllerömme valtakunta, jossa mm. kokkaillaan, luetaan kirjoja, pelataan pelejä, pukeudutaan prinsessaksi, piirrellään seiniin ja tällä hetkellä ennen kaikkea hoidetaan vauvoja. Tästä viimeisimmästä villityksestä olen erityisen innoissani - jokainen auttava käsipari tulee varmasti hetken päästä tarpeen. ;)


lastenhuoneen sisustusideana IKEAn rottinkivalaisin Leran ja Sandberg Flora-tapetti
Kukkatapetti, vanha penkki ja rottinkivalaisin lastenhuoneessa. // Floral wallpaper, old bench and big rattan lighting create ambiance to this room.

Huoneen suunnittelu lähti siitä, että tilassa sijaitseva alkovi otetaan hyötykäyttöön siten, että siellä voi sekä nukkua isommallakin miehityksellä että peuhata. Tärkeää oli myös saada tila rajattua, jotta se voisi toimia pinnasänkynä, mutta myös aidattuna leikkialueena, jossa pikkuinen voi ystävineen harjoitella liikkumista turvallisesti. Syntyi konsepti nimeltään "satumetsä". Tämän peuhu-/nukkuma-alueen rakensimme itse puusta, sänkyritilöistä ja kahdesta turvaportista.

Alla kuvaa ennen ja jälkeen alkovista. Purujen ja eristeiden tilalla on siis nykyään tällainen lasten turvaporteilla aidattu alue.


Satumetsä on vielä tosin somistuksen osalta hieman vaiheessa, mutta ehkäpä tässä onkin hyvä tuunausprojekti minulle lähipäiviin. Kunhan tämä osa siis vielä hieman kaunistuu, satumetsän rakennusvaiheista on luvassa jäljempänä erillinen postaus.


Lastenhuoneen sänky- ja leikkialue DIY
Itse tekemämme "Satumetsä" toimii nukkuma- ja peuhupaikkana. // Our DIY "fairytaleforest" acts as a place to sleep and play.

Tällä hetkellä satumetsästä löytyy mm. kirppareilta haalittuja metsän eläimiä sekä kirjoja satuhetkiä varten. Tämä osio huoneesta on siis kiinteä ja siinä pysyy, mutta muu osa huoneesta haluttiin pyhittää muunneltavampaan leikkikäyttöön.


Lastensängyn sisustus ja huoneen koristelu
Satumetsässä luetaan joka ilta jotain avohyllyltä löytyvää kirjaa. // Every night we read one or more of these books.

Typyn kasvaessa muualle huoneeseen on ilmestynyt mm. Brion punainen leikkikeittiö, oma pöytäryhmä yhteisiä ruoka- ja piirtelyhetkiä varten ja tietysti leluja - erityisesti niitä vauvoja sekä heidän hoitohärpäkkeitään.


lastenhuoneen värikäs sisustus
Lastenhuoneen yleiskuvaa. / General view of the children's room.


Huoneen tapetti on ihana Sandbergin Flora ja se tarjoaa ikuisen kukkaloiston pikkutipumme leikkeihin - olipa sitten pimeä lokakuun ilta tai valoisa kesäpäivä. Tapetin väritys toimiikin huoneen muun sisustuksen punaisena lankana. Sattumoisin myös suurin osa meille kirppareilta eksyneistä/saaduista lastenleluista edustaa samaa värimaailmaa, joten "mätsäys" on melkoisen simppeliä.

Lastenhuoneen tapetti, muumitalo ja lasten ruokaryhmä
Sandbergin Flora-tapetti, lasten pöytäryhmä ja muumitalo muodostavat hyvän parin. // Floral wallpaper, Moomin house and choildren`s table set make a nice combo.

Äitini löysi alla näkyvän vanhan puupenkin kotikonnuiltani Alavudelta roskalavalta ja mieheni kätevillä käsillä siitä kunnostettiin vallan ihana ilmestys kotiimme. Se on tosin majaillut jo varmaan neljässä eri tilassa kodissamme, mutta täällä se on päässyt lopulta elementtiinsä tarjoten vankkaa pohjaa värikkäille tyynyille, pikkupeuhaajille & useimmiten myös pehmoleluille.


Vanha penkki ja punainen matto lastenhuoneen sisustus
Tämä vanha penkki pelastettiin roskalavalta ja kunnostettiin kotiimme. // This old bench was saved from dumpster and renovated to our home.

Punaisen käsilaukun koristeleman oven takaa löytyy nykään tyttömme vaatekaappi sekä hieman lisää leikkitilaa, mutta keskitytään tällä erää tähän kukkavaltakuntaan ja tuosta vaatetilasta myöhemmin enemmän.


Lastenhuoneen kukkatapetti ja valkoinen lautalattia.
Sandbergin Flora-tapetti, punainen matto ja valkoinen lautalattia. // Sandberg Flora wallpaper, red carpet and white wooden floor.

Tässä vielä yleiskuvaa huoneesta. Huoneessa oli ennen vihreä matto, mutta Sotkasta törkyalennuksesta löytämämme Evita-matto tekee tilasta paljon kotoisamman. <3



Pehmokaverit ovat valloittaneet myöskin roskalavalta pelastetun punaisen vanhan nuken sängyn. Typymme yrittää säännöllisesti mennä sinne itsekin loikoilemaan sillä menestyksellä, että jalat juuttuvat pinnoihin lähes joka kerta. :D



Se on varmaa, että tämä huone on varmasti jälleen tänään erityisen kovassa käytössä, kun ihanat Tampereen pikkuystävät saapuvat iltaleikeille.

<3: Ilona

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page